Oireet ja kliininen kuva

Eosinofiilinen esofagiitti (EoE) on ruokatorven limakalvojen tulehdus, jonka pääasiallinen oire on dysfagia eli nielemisvaikeudet. Sekä lapset että aikuiset voivat sairastua, mutta oireissa ja kliinisessä kuvassa on eroja. Aikuisilla yleisin oire on dysfagia. Miehet sairastuvat 3–4 kertaa naisia todennäköisemmin. Potilaat kokevat, että ruoka kulkee ruokatorven läpi hitaasti tai vaivalloisesti, ja kiinteät ruoat saattavat äkisti pysähtyä ruokatorveen. Ilman selkeää syytä ilmenevät dysfagia ja ruokatorven tukokset ovat pääasiallisia oireita, joiden yhteydessä gastroskopia ja biopsiat ovat välttämättömiä. Lapsilla oireiden kuva on epämääräisempi, ja oireina voi esiintyä refluksin kaltaisia tai gastrointestinaalisia oireita,ruokahaluttomuutta tai syömättömyyttä1-3

EoE:n oireet aikuisilla

  • Dysfagia, nielemisvaikeudet
  • Yleensä endoskooppisia tutkimuksia vaativat ruokatorven tukokset3,4

EoE:iin mahdollisesti viittaavia oireita

  • Kurkkukipu
  • Epigastralgia
  • Rintakivut3,4

EoE:n oireet lapsilla

  • Refluksin kaltaiset oireet
  • Pahoinvointija oksentelu
  • Kivut alavatsassa
  • Syömättömyys
  • Kasvuhäiriöt
  • Ruokatorventukoksia ilmenee3

Monet potilaat, myös lapset, kehittävät epämukavuutta vastaan selviytymiskeinoja, joten oikeaa diagnoosia voi olla vaikea löytää. He saattavat pilkkoa ruoan pieniksi paloiksi, pureskella huolellisesti, juoda paljon ja välttää tiettyjä ruokia, kuten kovia leipiä, riisiä tai lihaa. On tärkeää esittää oikeita kysymyksiä, jotta nielemisvaikeuksien kaltaiset oireet ja niiden laajuus pystytään kartoittamaan. Validoidut kyselyt voivat helpottaa esitietojen keräämistä.5

Jos diagnoosin saaminen pitkittyy, sairaus voi aiheuttaa pitkäaikaista kärsimystä. Nielemisvaikeudet voivat tuoda mukanaan sekä fyysisiä ongelmia että sosiaalisia stigmoja. Ilman hoitoa sairaus voi edetessään johtaa fibroosin syntymiseen ja stenoosiin. Tämä puolestaan saattaa ahtauttaa ruokatorvea.

Epäilys EoE:sta

EoE:iin viittaavat oireet,joiden yhteydessä tulisi suorittaa biopsia:

  • Ruokatorven oireet (nielemisvaikeudet ja kipu nieltäessä)
  • Eosinofiilisen ruokatorven limakalvojen tulehdus4
Lisätietoa diagnosoinnista
  1. Attwood SE, Smyrk TC, Demeester TR, Jones JB. Esophageal eosinophilia with dysphagia. A distinct clinicopathologic syndrome. Dig Dis Sci 1993; 38(1):109–16.
  2. Straumann A, Spichtin HP, Bernoulli R, Loosli J, Vögtlin J. Idiopathische eosinophile Ösophagitis: eine häufig verkannte Krankheit mit typischer Klinik und diskretem endoskopischem.  Bild. Schweiz Med Wochenschr 1994; 124(33):1419–29.
  3. Lucendo AJ, Molina-Infante J, Arias Á, von Arnim U, Bredenoord AJ, Bussmann C et al. Guidelines on eosinophilic esophagitis: evidence-based statements and recommendations for diagnosis and management in children and adults. United European Gastroenterol J 2017; 5(3):335–58.
  4. Dellon ES, Gonsalves N, Hirano I, Furuta GT, Liacouras CA, Katzka DA. ACG clinical guideline: Evidenced based approach to the diagnosis and management of esophageal eosinophilia and eosinophilic esophagitis (EoE). Am J Gastroenterol 2013; 108(5): 679-92.
  5. Schoepfer AM, Straumann A, Panczak R, Coslovsky M, Kuehni CE, Maurer E et al. Development and validation of a symptom-based activity index for adults with eosinophilic esophagitis. Gastroenterology 2014; 147(6):1255–66.e21.